Viaton Enpä ole kerennyt, mutta paljon on tapahtunut kaikkea.

Viime viikonloppuna :

 

vitsit vitsit vitsit vitsit vitsit vitsit, mä olen niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin onnellinen !! kaikesta huolimatta...
Mä ratsastin sillä, Sanni ratsasti sillä ja Marianne ratsasti sillä, siis Jussi kullalla. Se oli oikeasti nyt ihana, siis niin hyvin meni, varmaankin johtui musta itestäni tietenkin että onnistuttiin menemään ilman mitään venkaamista ja vänkäämistä. siis mahtava se on silloin kun molemmilla meillä menee ajatukset yksiin. siis ihanaa, lauantaina ja sunnuntaina mentiin molempina päivinä. Jussi oli ihan oikeasti nöyrä ja semmonen että nyt se näytti että "kyllähän minulla voi ratsastaa kuka vaan" . siis mä en usko tätä! niinku varmaan uskot ni olen ihan hangon keksinä.

Kyl se vähän yritti, että ooooonks mun pakko, mut mä oon saanu omaa itseluottamusta vissiinki sen verran takaisin että osasin ajaa sitä eteen niin että sillä ei ollu muuta vaihtoehtoo kuin totella, osasin olla vakuuttava, sillä ei ollu muuta vaihtoehtoa. Ja kun pyysin sitä pysähtyyn niiin se pysähty kuin seinään. ja odotti. ja sit mentiin taas kun pyysin. IHANAAAAAA!
Tämä oli oikein opettavainen viikonloppu. Mentiin siihen peltotiellekin, Marianne käveli siinä vähän takaviistossa katsomassa ja tsemppamassa mua. Sitten yht äkkiä nousi mun mahasta se tunne tohon rintaan - se on se pelko ja se kauhun tunne - samassa kun se tunne tuli niin Jussi muka pelästy jotain ja hypähti etusillaan vasemmalle. Marianne oli tarkkana se sano älä päästä sitä, pää oikealle ja pohkeita . ja mä osasin ! mä sain sen menemään, ja se tunne hävisi takaisin mahaan mistä se oli tullutkin, kunnes se tuli kymmenen metrin päästä uudestaan ja taas Jussi reagoi siihen heti - mä osasinki ennakoida ja annoin pohkeita ennen kuin se pääsi yrittämään kääntymistä - ja onnistuin. ja taas mentiin parikyt metriä kunnes sitten pyysin sitä kääntymään.
ja sen jälkeen mentiin pellolle takaisin jonne J ei olisi halunnu mennä, mutta mä pidin pintani - mua ei siinä vaiheessa pelottanu enäään koska mä huomasin että sehän tottelee mua ja mun käskyjä. uskomatonta. :)
Nyt mä olen saanu vähän palasia kohdilleen ton pelkoreagoinnin takia, nyt mä ymmärrän sitä enemmän, mutta mun pitää pitää pintani ja olla oikeasti johtaja kun olen sen selässä. Mä tajusin sen nyt konkreettisesti.
Mentiin pohkeenväistöä vasemmallekin, se meni ihan jees. mutta oikealle se ei taivu vielä. sitten kun mä olen maastakäsin sitä opettanu väistämään persauksellaan niin että etupää pysyy paikoillaan niin se onnnistu jo aika hyvin kun olin selässä. laitoin pohkeen taakse painoin ja sanoin painokkaasti että väistä , se väisti takapäällään , ei lähteny mihinkään, no vähän se peruutti jolloin pyysin sitä pysähtymään ja se tuntu siltä kuin se olisi ollu sen mielestäkin hauska juttu - siis tuo harjoittelu se oli oikein ylpeä itsestään.
Eilenkin ratsastettiin, Marianne ei ollut eilen mutta me Sannin kanssa mentiin. ja se oli ihanampaa kuin lauantaina. tästä se nyt kyllä lähtee, mä olen siitä varma. nyt mä luotan siihen kyllä enenmmän tai koskaan en näin paljoa olekaan luottanut.
Ja ajattele, viimeeksi ollaan tehty sen kans jotain "älykästä" ennen joulua, kun on ollu niin jäistä tai liian kylmää, nyt on pelto ihanassa lumipeitteessä ja ei satu ainakaan jos putoo :) heh.